Thursday, May 9, 2013

Heippa


Tänään on jo torstai, whaat!? Alkuviikosta ei ole jäänyt ainakaan hektisyys uupumaan, ohjelmaa on nimittäin riittänyt aamusta iltaan. Brändimme järjesti kansainvälisen vip- illan, ja kauppiaani kanssa olimme jo hyvissä ajoin liikkeellä, toteutimme nimittäin vip- illan yhteistyössä Stockmann Beauty että kampaamo Clipsin kanssa yhteisvoimin. Joten maanantain työpäivä meni viimeistelyjen parissa. Tiistaina koittikin jo tämä kauan odotettu ilta ja ilta onnistukin mitä parhaiten! Asiakkaat fiilistelivät tulevaa kesää uusimpien mallistojen parissa, samaan aikaan yhteistyökumppanit toteuttivat kampauksia, huulimeikkejä sekä keväisiä kynsiä nähtiin sielä sun täällä. Kiirettä on siis pitänyt mutta hyvällä tavalla, ja eilen illalla työntäyteiset tunnit saivat pientä hemmottelua. Kalenteriin oli meinaan merkattu äitienhemmottelu- ilta, täydellistä! 

Tänään ollaan vuorostaan nukuttu pitkään sekä nautittu aamupala kaikessa rauhassa. Iltapäivällä meillä onkin luvassa ruokailua isovanhempien luona sekä tänään päästään myös juhlimaan kevään ensimmäiset valmistujaiset!

Seuraava asukokonaisuus onkin mielessä iltaa varten...

Ihanaa Helatorstaita kamut! :)

6 comments:

  1. Ihanat nuo kengät!:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    ReplyDelete
  2. Aivan ihana kokonaisuus! Mukavia juhlia!

    http://vanilla-fairytales.blogspot.fi/ ♡

    ReplyDelete
  3. Heiiii murmeli, miksi tuosta ihanasta asusta ei ole kuvaa ylläsi? Nyt äkkiä kuvia kehiin! ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No se vähän niin kuin jäi... ;D Tarvii rykäistä kuteet uudelleen ylle ja toteuttaa tämä toive!

      Delete

Kiitos kommentistasi. ♥