Tuesday, April 22, 2014

Outfit with a cap













Takki / Helly Hansen, Farkkupaita / Esprit, Housut / Esprit
Lippis / Stadium, Tennarit / Converse, Kello / Daniel Wellington

Kun makutuomari on matkassa mukana, niin silloin viimeistään kyllä niitä ostopäätöksiä syntyy! :) Ja hyvä näin, sillä olen ollut todella tyytyväinen tähän lippikseen. Pitkään tuli arvottua valkoisen ja tummansinisen välillä, mutta voiton vei tällä kertaa tuttu ja turvallinen navy. Ihan siitä syystä, että tummansininen on helpompi valinta eri asukokonaisuuksien kannalta ajatellen erityisesti kesää. Kesällä kun tulee muutenkin pukeutumisessa suosittua vaaleaa värimaailmaa, niin ajattelin että navyn sävyisellä lippiksellä saisin vuorostaan klassiseen kesäasuun tuotua sitä "jotain" pienellä vaivalla. :)

Saturday, April 19, 2014

Relax & Run

Kesä sen kun lähenee ja säät sen kun paranevat! Eilis ja tänä aamuna päätin vaihtaa tuttuja lenkki maisemia ja lähdin läheiselle saarelle juoksemaan heti aamutuimaan. Aurinko paistaa möllötti taivaalla, ihmiset olivat vielä kotosalla nauttimassa alkaneista pääsiäispyhistä. Ei kukaan missään, vain minä ja hyvä musiikki. Välillä kun on hyvä vaihtaa lenkkimaisemia, lenkinpituutta että juoksunopeuttakin. Uskalsin jopa loppuvenyttelut suorittaa kyseisellä saarella, sillä siinä kohdin yleisönä toimi joutsenet ja naurulokit... ;)


Ihana aamu, näitä lisää kiitos!!! :))

Friday, April 18, 2014

Happy easter

Täällä ollaan yhtä hymyä, sillä edessäpäin häämöttää pääsiäinen ja neljän päivän vapaat. Kalenterit kelloineen päivineen saavat huilata ensi tiistaiseen astiin, ja nyt keskitytään kiireettömään yhdessäoloon perheen että ystävien seurassa. Ja mikä parasta, koko loppuviikolle on luvattu +15astetta. Joten paljon ulkoilua, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea tämä herkkusuu aikaa myös napaansa vetäistä muutaman Kinderin... ;) 



  Ja kun mihinkään ei ole hoppu, niin ajattelin seuraavaksi hyvällä omatunnolla uppoutua Voguen pariin ja nauttia kupillisen jos toisenkin kahvia. :)

Oikein ihanaa ja ennen kaikkea rentouttavaa pääsiäistä kaverit. ♥

Tuesday, April 15, 2014

Sadepäivän asu

Sunnuntaina meillä päin satoi koko aamupäivän, mutta tämäpä ei haitannut lapsia. Vaan heti kymmenen maissa ekan kerran soi jo ovikello ja ensimmäiset vitsat vaihdettiin suklaamuniin. Siinä sitten aamupalan syötyämme kaivoin siveltimet sekä värit esille. Ja eipä siinä mennyt montakaan minuuttia kun neiti oli jo valmis. Hän oli myös edeltävänä päivänä kaivanut esille noita-asunsa. Ainut missä perinteitä meillä ei noudatettu oli luuta. Luudan sijasta käteen tarttui sateenvarjo, sillä tämä Noita ei missään nimessä halunnut kastua. :D Iltapäivällä sateen loputtua hyppäsimme auton kyytiin ja suuntasimme pienelle iltapäivä kävelylle. :)





Trenssi / Yst. vanha, Farkut / Kappahl, Huivi / Mulberry, 
Nahkahansikkaat / Lahja, Saappaat / Hunter

Sunday, April 13, 2014

Kysymyspostauksen vastaukset

Missä olet töissä? Voisitko kertoa työstäsi jotain?

Olen kohta viimeiset kolme vuotta työskennellyt Espritillä. Brändillämme on kauppiasvetoisia että omia retail- myymälöitä Suomessa. Toimin kauppiasvetoisessa liikkeessä myymäläpäällikkönä. Työnkuvani on hyvinkin laaja, josta saan täysin kiittää kauppiastani. :)

 Viimeisimmät tämän kevään mullistukset ovat työmatkat Tanskaan, jossa käyn siis ostamassa liikkeemme tulevat mallistot. Työmatkojen lisäksi olemme avaamassa myös uutta liikettä. Tai tarkoitus on pysyä samassa kauppakeskuksessa, mutta muutamme alakertaan ja samanaikaisesti uusi liike tulee saamaan päivityksen tämän hetkisen imagon mukaan. Joten rempat, aikataulut, avajaistuotteet, teamini työajat jne. ovat aika vahvasti pyörineet viime aikoina mielessä. :))

 Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?
Delfiininkouluttaja! :D



Lempivuodenaikasi?
Ehdottomasti kesä!!! 

Oletko matkustellut ulkomailla paljon?
Olen jonkun verran, mutta ehdottomasti on päästävä vielä moneen moneen paikkaan. Olen koittanut pitää kiinne, että vähintään kerran vuodessa pääsisin maailmaa näkemään. :)

Unelmiesi lomakohde, jossa et ole vielä käynyt?
Voi, näitä unelmien lomakohteita on vaikka kuinka. Mutta sanotaanko nyt näin nopeasti vaikkapa Malediivit!




Millainen tyylisi oli teini-ikäisenä?
Teini-ikäisenä suosin paljon farkkuja, niin Leviksen että Miss Sixtyn. Farkkujen kaveriksi tuli aina kouluun puettua neule / huppari.

Kuka on mielestäsi parhaiten pukeutuva julkisuuden henkilö?

En nyt tiedä onko tämä kyseinen juuri parhaiten pukeutuva, mutta useasti on ainakin vuosien saatossa tullut bonggattua todella monta kivaa asukokonaisuutta tyylitaituri Olivia Palermolta. :)

Lempivaate ja asuste?
Lempivaate on ehdottomasti bleiseri! Bleiseri kun on oiva lisä asuun kuin asuun ja sopivat käytettäväksi melkeinpä mihin tahansa tilaisuuteen.
Asusteissa taas laukut vetävät kovasti puoleensa.


Lempi laukkumerkki/malli?

Mulberryn laukut ovat aina miellyttäneet kovasti omaa silmääni, nimenomaan ajattoman ulkonäkönsä takia. Ja kyllä se Alexa saa tänä päivänäkin vielä sydämen tykytyksiä aikaiseksi kun hänet kaivan esille. :)


Tyylivinkki?

Nuden sävyiset avokkaat ovat aivan must - näin keväällä / kesällä. Itselläni kun tuota  pituutta ei ole kuin 164cm, niin illuusio pidemmistä sääristä on oikein tervetullut. ;)


Unelma kengät?
 Christian Louboutin mustat avokkaat... Joskus vielä palkitsen itseäni noilla ajattomilla kaunokaisilla.

Mikä muoti-ilmiö EI kolahda? :)
Kiilakorolliset tennarit, moisia en näe omissa jaloissani sitten millään!


Mikä on lempihuivisi, laukkusi, takkisi ja housusi sekä kenkäsi?(:

Huivi - Mulberryn Tamara 
Laukku - Chanel 2.55 pieni rakkauteni
Takki -  Trenssi
Housut - Espritin 24hours farkut
Kengät - Tory Burch Ballerinat


Jos saisit valita yhden vaatteen/asusteen/kengät ilmaiseksi itsellesi, mikä se olisi?
Ehdottomasti Chanel 2.55 klassikko mustana ja jumbo koossa tietysti.




Lempipaikkasi kotona?
Olohuone, jonka ehdottomasti koen kotimme sydämeksi.

Suosikkiravintolasi?
Täällä kotipaikkakunnallani ei ole kauhean suuri valikoima ravintoloiden suhteen, joten Anttonio on aika vakio meillä päin. 



Suosikki elokuva?Lempinäyttelijäsi?

En erityisesti fanita ketään näyttelijää, mutta elokuvista Forrest Gump on oikea klassikko.


Suosikki tv-ohjelmasi?
Frendit ja Salkkarit

Lempiartisti/bändi ja tämän hetken suosikkibiisi?

Kuuntelen melkein joka paikassa aina radiota, joten mitään tiettyä artistia / bändiä ei ole. Mutta suosikkibiisejä on vaikka kuinka mm. R. Kellyn - The World´s Greatest soi muutaman kerran repeatilla tänään lenkillä. :)

Thursday, April 10, 2014

Päivän asu







































Aamulla tuli ensimmäistä kertaa tänä kevään puettua ballerinat jalkaan, ja voi vitsit kuinka kivaa olikaan tepastella jälleen kevyissä jalkineissa! Muutenkin itse asukokonaisuus oli aika keväinen. Vilan raitamekkokin pääsi jälleen ylle pitkien talviunien jälkeen. :)


Trenssi / Ystävältä ostettu, Raitamekko / Vila, Huivi / Esprit
Laukku / Louis Vuitton, Ballerinat / Tory Burch
Kello / Michael Kors, Helmirannekoru / Lahja

Miten voi olla, että huomenna on jälleen perjantai!? Mihin nämä päivät oikein katoavat!? Hui että... Tällä viikolla ei ole tarvinnut kärsiä tekemisen puutteesta, päinvastoin. Niin töissä kuin vapaa-ajalla on yhtä sun toista hommaa ToDo-listalla. Melkeinpä saisi toivoa lisätunteja vuorokauteen. En ole koneellekaan oikein ennättänyt ajan kanssa istumaan. Joten pahoittelut, kun en ole kysymyspostausta vielä julkaissut. Tästä syystä olen ajattellut suosiolla siirtää tämän kysymyspostauksen tulevalle viikonlopulle. Viikonloppu, kun ei näytä niin hektiseltä mitä itse arki on tähän mennessä ollut. Joten toivottavasti jaksatte vielä muutaman päivän odottaa. :) 

Mitäs muuten tykkäsitte asusta? :)

Wednesday, April 9, 2014

Today i would like to wear

Mitä kevät olisikaan ilman raikasta raitaa? Ei mitään. :) Tänään olisin niin mielelläni pukenut tämän seuraavan asukokonaisuuden ylleni. Koitin itseasiassa kollaasia tehdessäni samanaikaisesti pohtia pystyisinkö tämän kokonaisuuden toteuttamaan edes. Ja kyllä sieltä vaatekaapin uumenista muutama vastaava vaatekappale muistuikin mieleen, joten ehdottomasti on tällä viikolla tämä inspiraatioasu päästävä toteuttamaan niiden tämän hetkisten vaatekappaleiden voimin. :)

Kuvassa näkyvä clutchi on muuten kertakaikkisen ihana! Ymmärtääkseni tuo on Zaran tuotantoa? Ainakin parisen viikkoa sitten samanlainen tuli vastaan Ebay: ssä ja myyjä ilmoitti merkin olevan Zara... Tuo olisi aivan täydellinen clutchi arjen askareihin! Harmikseni kuitenkin unohdin tyystin tämän huudon ja jäin nuolemaan näppejäni. Noh, pidetään silmät auki josko vastaavanlainen tulisi vielä tässä kevään mittaan vastaan. :)

Sunday, April 6, 2014

Casual outfit

Takki / Helly Hansen, Neule / Holly & White, Farkut / Esprit,
Tennarit / Converse, Laukku / Louis Vuitton


Oikein hyvää huomenta! :)

Tässä näytille eilisen päivän asuani. Päälleni päätyi rennon viikonlopun kunniaksi farkut kera neuleen. Kovan tuulen takia heitin vielä ylleni Hellyn välikausitakin. Ohuen vuoren ansiosta ei tarvinnut paleltua kauniissa kevätsäässä. :) Ainut mitä olisin kaivannut tähän asukokonaisuuteen oli lippis! Olen koittanut etsiä itselleni valkoista tai navyn sävyistä lippistä. Ja muutaman todella kivan yksilön olenkin jo bongannut, mutta en osaa vain päättää kumman valitsisin!? Taidankin siis ensi viikolla tehdä uusinta kierroksen kaupoille ja ottaa myös makutuomarin mukaan jotta saisin päätöksen tehtyä. :)

Ainiin, tämä päivä on vielä aikaa jättää kysymyksiä, joten jos jokin askarruttaa mieltäsi niin kysymyksen voit jättää tänne. :)

Thursday, April 3, 2014

Puhelinlankaponnari

Kaikki mikä liittyy vähänkin hiuksiin ja erityisesti hiusten hyvinvointiin, niin täällä ollaan aina pelkkänä korvana! Suloinen Jonna kertoi muutama viikko sitten näistä invisibobble- ponnareista ja pienen googlettamisen jälkeen suuntasinkin oitis Glitteriin... :)





Nämä ponnarit eivät todellakaan ole  sieltä kauneimmasta päästä, mutta kun puhutaan hellävaraisuudesta koskien hiuksia niin ehdottomasti olen valmis kärsimään kauneuden eteen... ;)  

Näiden ansiosta myös inhoittavat ponnarirajatkin ovat nyt menneen talven lumia. Ja tämä jos mikä on oikein hyvä uutinen itselleni. Minä kun tykkään aina jossain kohtaa päivää heittää hiukset kiinni ja vuorostaan jossain kohtaan taas avata. :D Lisäpisteitä irtoaa myös mukavuudesta sekä pysyvyydestä. Hyvästi siis karmivat kuminauha lenksut ja tervetuloa invisibobble- ponnarit. Näitä on ehdottomasti hankittava lisää. :)

Wednesday, April 2, 2014

Off to Copenhagen

Huomenta!

Täällä sitä istutaan tällä hetkellä lentokoneessa matkalla Kööpenhaminaan. :) Kello soi kolmen aikaan yöllä ja siinä yön pikkutunneilla keittelin itselleni aamukaffet ja aloin sutimaan nassuun väriä. Pitkä työpäivä jälleen edessäpäin, mutta itseäni tämä ei haittaa yhtään. Tanskan showroom kun on todella upea, divaarit mallistoineen kutsuvat oikein ostajaansa. :)  Takaisin kotiin palaan ensi yönä ja torstaina pääsen vuorostaan nauttimaan tyttären kanssa yhteisestä vapaapäivästä. Joten palailen blogin pariin heti aamusella kun olen saanut silmäni aukaistua. ;)




Aurinkoista keskiviikkoa!