Saturday, May 17, 2014

Tästä se sitten alkaa!!! Sillä kävin eilen töiden jälkeen ostamassa salikortin itselleni
ja tänään on luvassa ekat treenit punttisalin puolella. En ole siis ikinä ollut niinkään kuntosalien suurkuluttaja. Olen lapsuudestani asti harrastanut kilpatasolla tanssia ja jalkapalloa. Niiden ohella olen myös tykännyt lenkkareita kuluttaa pururadalla. Iän myötä kuitenkin tietyt harrastukset ovat valitettavasti  jäänneet, mutta lenkkeily ei niinkään. Juoksemisesta on jopa näin vanhetessa tullut minulle jopa se juttu. Juttu, mistä minä buustaan energiani arjen askareihin. :) Nyt kuitenkin päässäni on pidemmän aikaan muhinut ajatus siitä, että mitä jos minä lähtisin kokeilemaan salilla treenailua. Kevään mittaan olen suorittanut lenkkien jälkeen lihaskuntoa kotosalla ja olen todella tykännyt. Joten nyt peukut pystyyn, ja toivotaan että myös minä tulen löytämään paikkani kuntosalien kuluttajana. :) 

Eilen illalla innostuin muuten Pinterestissä pinnailemaan kaiken maailman motivaatioakuvia, ja samalla tuli myös muutama kiva treeniasukin bongattua. ;)









Kuten sanottu, peukut siis pystyyn ja toivotaan että tämän päivän opit että treenit vievät minut mennessään. Reipasta lauantaita. :)

8 comments:

  1. Tsemppiä kuntosalille! :-) Uskoisin, että tulet pitämään siitä. Varsinkin, jos sali on mukav ja sopivia laitteita löytyy.
    Aurinkoista lauantaita! :-)
    Ps. Ihania asuja. ♡

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olit oikeasssa! :) Kahdet treenit nyt takanapäin, ja voi pojat kuinka olen tykännytkään. :)) Koko kroppa on tällä hetkellä pikkasen "kipeä", mutta kipu on onneksi hyvää sellaista. Joten tästä on hyvä jatkaa. :))

      Delete
  2. Reipas sinä!! Ja ihania asuja, toimivat osaltaan motivaattorina nekin ;)
    Otitko kortin mistä? Mulla vanheni just kymppikortti hanhikseen kun ei ole tullut käytyä :/
    Peukkuja treenailuihin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ostin Msporttiin, siellä kun oli hyvä tarjous. Kanta-asiakkuus 29€ ja salikortti 4kk 79€, mielestäni hyvä diili. :) Onko sulla muuten nyt lauantaiaamusta menoa? Torikaffet? <3

      Delete
  3. Rakastan kivoja treenivaatteita ja mikä sen parempaa kuin se, että kaupat ovat pullollaan mitä ihanimpia toppeja ja housuja :) Tsemppiä salitreeneihisi muru <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tsemppiä tarvitaan tähän päivään!!! Eilen oli jalkapäivä, ja voi jösses kun jopa pöntöllä käynti tuottaa vaikeuksia. xD Mä haluisin löytää jotkut kivat shortsit, värikkäät mielusti. Ootko nähnyt missään jotain kivoja? :))

      Delete
  4. Stadiumissa ainakin oon nähnyt ja sitten H&M:llä on kans paljon! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aijaa, mä en eilen taas nähnyt Stadiumissa kun yhdet pinkit pökät joita jäin pohtiin. :))

      Delete

Kiitos kommentistasi. ♥