Tuesday, December 16, 2014

Kulmakarvat

Kulmakarvat ovat ehdottomasti minulle se tärkein asia mitä arkimeikkiin on katsomista.  Minulla on niin vaalea pigmentti kulmakarvoissa, että kulmani eivät valitettavasti ole heti aamusta vain pienen harjaamisen jälkeen kuosissa. Kulmien meikkaamisen olen aina käyttänyt kynää sekä jauhemaisia värejä, ja samoja tuotteita olen vuodesta toiseen suosinut. Noita-akkamaiset kulmakarvat ovat tällaiselle pikkutarkkaiselle kulmakarva meikkaajalle ehdottomasti niitä suurimpia pelkoja. Tämä siis yksi syy sille, miksi en ole edes vilkaissut aidan toiselle puolelle.


Syksyn mittaan olen kuitenkin monista blogeista lukenut Lumenen Blueberry- kulmatuotteista, ja sana- luonnollisuus on nousu joka kerta vahvasti esille. Niinpä minä päätin sitten ostaa myös näitä tuotteita kokeiluun, ja sille tielle sitten jäätiin. Kulmatuotteista minulla on käytössä puuterimainen kulmaväripaljetti sekä kulmakynä.

Joulukuu-2014 070


Kun kulmatuotteet ovat vaihtuneet, on samalla myös meikkaustekniikkakin muuttunut. Tämän vinkin taisin bongata Hannan blogista. Ensimmäiseksi levitän jauhemaista väriä kulmakarvoille, ja tämän jälkeen vasta kulmakynällä teen pieniä karvanvetoisia viivoja tarpeellisiin kohtiin. Tämän vinkin ansiosta olen saanut vielä enemmän tuotua luonnollisempaa ilmettä, sekä kaivattua ryhdikkyyttä olemattomiin karvoihini Suosittelen kokeilemaan tätä tapaa!


Joulukuu-2014 069

6 comments:

  1. Kosmetologi ;) Siinä se minun vinkkini luonnolisiin kulmiin. ihailen teitä jotka jaksatte itse, minä en ja maksan siitä joka kuukausi, että en sitä itse tee aamuisin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse olen monesti myös miettinyt käyntiä ihan ammattilaisella, mutta liian monet kerran olen nähnyt noita- fiilareita nimenomaan kosmetologin jälkeen. Näinpä en ole uskaltanut täällä meidän suunnilla edes haaveilla moisesta. :D

      Delete
  2. Mäkin ostin hiljattain tuon puuterimaisen kulmavärin. Tykkään kovasti! Sopivan viileät sävyt ja pikkuharjakin on ihan käyttökelpoinen. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja sun mittarimadot eivät juurikaan edes kaipaa laittautumista!!!! :))

      Delete
  3. Olen kyllä niin samoilla linjoilla sun kanssa noiden kulmien suhteen! Liikaa näkee epämääräisiä ja piirretyn näköisiä yritelmiä kun luonnollisuus olisi usein se paras ja kaunein vaihtoehto. Itse tykkään myös samoista Lumenen tuotteista :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Näinpä! Kauniilla sekä huolitetuilla kulmakarvoilla kun pääsee jo todella pitkälle. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi. ♥