Friday, February 6, 2015

Raitaa ja denimiä

Päätin tulla sanomaan nopeat perjantai heipat! Olen tässä juuri lounaalla, ja jokainenhan meistä tietää että 30minuutin tauko on todella lyhyt! Sitä kun kerettävä syömisen lisäksi myös vähän ehostautumaan sekä samanaikaisesti viimeisimmät insta päivityksetkin on katsastettava. ;) Itseäni ei ole juurikaan näkynyt täällä blogin puolella kaiken sairastelun ohessa. Kameran saldo asukuvien osilta on näyttänyt nolla lukemaa, ja tämä asia on harmittanut itseäni suuresti, sillä perinteiset asukuvat ovat vaan vuodesta toiseen yksi lempiaiheistani blogimaailmassa. Niinpä nappasin tänä aamuna muutamat selfiet ennen liikkeen avaamista. Tänään ylle pääsi Holly & White raitableiseri, ja raitojen kaveriksi paritin denimiä. :)

Pictures1

Bleiseri / Holly & White, farkkupaita / Esprit, farkut / Esprit, vyö / Esprit
laukku / Mulberry, kenkät / Kookenkä, kello / Michael Kors

Toivottavasti viikonlopun aikana saamme edes yhdet asukuvat kuvattua. Meillä kun vielä juhlahumua tiedossa tällekkin viikonlopulle. Kyllä 8-vuotiaasta on tuntunut aivan mielettömän ihanalta kun äiti sekä isi ovat järjestäneet tämän viikonlopun jälkeen yhteensä viidet kekkerit. Piuh! No kyllä tämän jaksaa, sillä perheejäseniä sekä ystäviä on aina ilo kestittää. Mitä te meinaatte viikonloppuna tehdä? Kivaa alkavaa viikonloppua. :)

12 comments:

  1. Oi että toi bleiseri on ihana. Mun pitää kyllä kevääksi hommata uusi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Uskoisin että Lindexin Holly & White mallisto tarjoaa myöskin tälle keväälle vastaavanlaisia. Suosittelen kurkistamaan heidän valikoimaan. :)

      Delete
  2. Ihanalta näyttää asu! Niin hienosti sopii kengät ja laukku väreiltään yhteen ♥ Ihanaa viikonloppua kaunokainen :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, nuo kengät sekä alexa ovat oikea mätsimätsi värien osilta. :) Oikein ihanaa viikonloppua myös sinulle aurinkoinen. :)

      Delete
  3. Tosi kaunis ja fressi asu! Sulla on niin silmää tuohon pukeutumiseen! ♥ Mulla menee huominen töissä mutta sunnuntaina onkin chilli päivä. Kohta aletaan syömään susheja miehen kanssa. Kivaa perjantai-iltaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jenna, voi kiitos ihan miljoonasti jälleen kehuistasi. Tismalleen samat sanat sanon myös sinulle! :)
      Nyt sitten nautit tämän illan sekä huomisen. Kerätään jälleen voimia ensi viikon koitoksiin! Rentoisaa lauantaita. :))

      Delete
  4. Oi kun kiva kokonaisuus! Keväisen raikas. Vitsi teillä on ollut ihana määrä juhlia <3
    Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nyt on viimeisetkin juhlat saatu tänään pakettiin. Tosin tyttö tokas heti vieraiden lähdön jälkeen, että ensi vuotta odotellessa. :D

      Hyvää viikonloppua myös sinne!

      Delete
  5. Viidet juhlat yhtenä viikonloppuna! Mahtaa nyt väsyttää :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viidennet juhlat kahden viikon sisällä. Ensimmäiset juhlat kun juhlittiin jo 30 pvä. :)

      Delete
  6. Tosi kiva asu, raidat ovat parhautta ;)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi. ♥