Thursday, March 26, 2015

Black blazer

Muistatteko vielä minun helmikuun bleiseri haasteen? :) Haastoin itseni siis käyttämään jokaisena helmikuun arkipäivänä bleiseriä. Ihan siitä syystä, että saan todella useasti kuulla kuinka minulla ei todellakaan olisi tarvetta lähemmäs 30 kappaleelle. Alusta alkaen olen tietysti itse ollut täysin eri mieltä. Jokaista minä kyllä käytän, ja minkä minä vain mahdan asialle että kauniiden laukkujen ohessa myös bleiserit ovat yksi heikkouksistani. Haasteeni sujui ongelmitta. Menneen kuukauden aikana sain erityisesti huomata, kuinka ne perinteisellä leikkauksella olevat jakut ovat minun juttuni, ja muutamat lyhyemmällä mitoituksella eivät ehkä niinkään miellyttäneet enää silmää. Tosin aikoinaan olen ostanutkin nuo lyhyemmät jakut nimenomaan kesää ajatellen. Joten nähtäväksi jää, luovunko jopa muutamasta yksilöstä tämän vuoden aikana! Muutama bleiseri ei edes päässyt ylleni kun huomasin kuukauden jo vaihtuneen, mutta eiköhän niidenkin vuoro vielä tule. ;)


Ajattelin että.voisin näitä päivän- bleserikuvia toteuttaa  osissa. Lainakaveriin kun on kertynyt aika kiva määrä kuvia tämän haasteen myötä. Vai pysytäänkö ihan järkkärin kuvissa? :)

InstagramCapture_7a136b8e-c783-431c-813d-6b8ba6bbb9f8


Bleiseri / Esprit, t-paita / BikBok, farkut / Seppälä, nilkkurit / Kookenkä
laukku / Yves Saint Laurent, kello / Michael Kors

Luonnostelin eilen tätä postausta ensimmäistä kertaa puhelimella, ja ette arvaakaan kuinka hakusessa koko homma oli... :D  Onnistuin poistamaan eilisen postauksenkin, pahoittelut! Luulen että jatkossa ehdottomasti suosin tuota tietokonetta bloggaamisen parissa... Kivaa torstaita!

10 comments:

  1. Ihana asu <3 Aivan täydellinen! Vitsit, että mua on alkanut taas kutkuttaa ajatus Saint Laurentin laukusta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Hanna. <3 En voi kuin suositella Yvesiä, tuo laukkuni on ollut kyllä joka euron arvoinen Laatu on aivan omaa luokkaansa! Itsekkin olen alkanut haaveilemaan toisesta yksilöstä, tosin hiukan pienemmästä. :P

      Delete
  2. Bleiserit on omakin suosikkini ja vaaleaa bleiseriä olen tälle keväälle haaveillut mutten vielä hommannut.
    Kännykällä bloggaaminen on oma haasteeni, se vain on jotenkin todella vaivalloista.
    Olet kyllä todella tyylikäs aina,olitpa ottanut kuvat millä tahansa ja vaikka jätesäkki päällä.
    Ihanaa päivää <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin on!!! Siksipä en jatkossa edes yritä postailla kun koneen kanssa...:D

      Voi tuhannet kiitokset teille kauniista sanoistanne, ette tiedäkkään kuinka otettu olen. Kiitoksia naiset <3 Kivaa palmusunnuntaita! :)

      Delete
  3. Todella kiva ja tyylikäs asu. :) Mä sain bloggerin kautta luettua eilisen postauksen, mutta netistä, kun ajattelin kommentoida, se olikin hävinnyt. :0 Hyvä, että selvisi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, minä tohelo kun yritin kokeilla uutta lähestymistapaa blogiin. :D

      Delete
  4. Miten voit onnistua aina joka ikisessä kuvassa?? ♥♥♥♥♥♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. :D No haha, näkisitpä vaan ne muut otokset.

      Delete
  5. Mä voisinkin tulla sun kaapille bleiseriostoksille! ;)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi. ♥