Sunday, May 31, 2015

Viikonloppu kuulumisia

Meillä ollaan tänä viikonloppuna rentouduttu kylpylässä sekä kaiken tuon polskuttelun lomassa ollaan hiukan myös herkuteltu. Ensimmäinen vuosi koulua on nyt meidän perheessä takanapäin, ja lauantaina todistustenjaossa ei kuivilta silmänurkilta vältytty. Koulumenestys on ollut priimuksen tasoa koko vuoden. Upea todistus ei yllättänyt meitä, sillä innokkuutta sekä halukkuutta oppia uusia asioita on ollut valtaisa.  Rakkauspakkaus on koko vuoden iloinnut koulusta että ystävistään. Näin vanhempina ei voi kuin olla ylpeä! 

Alkuviikosta löysin Hennan blogista valkosuklaaunelma- nimisen jälkiruokaohjeen, ja ohjeen luettuani tiesin heti että nyt tulevana viikonloppuna haluan ehdottomasti kokeilla tämän tekoa.  Valkosuklaa kun on yksi tytön herkuistaan, joten eilen illalla iltapalan yhteydessä meillä vielä "skålattiin" tärkeän päivän kunniaksi! Miten teidän viikonloppu on sujunut, ja haluaisitteko tämän jälkiruokaohjeen myös tänne blogin puolelle? :)

IMG_7421 IMG_7413 IMG_7416
IMG_7412

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille lomansa aloittaneille, onnea valmistuneille, ja pitkää kuumaa kesää meille kaikille! 

4 comments:

  1. Oi mitä herkkua, maistuisi varmasti! :D Laita ohjetta tulemaan tähän jos vaan viitsit, niin minä ainakin ylös voisin tämän ottaa kun tykkään tällaisia tehdä. Vaikka tosin nyt on jälkkäri-herkkulakko meneillään, mutta kaikki hyvät ohjeet joskus testiin menee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mahtavaa, minä postailen lähitulevaisuudessa ohjeen tänne. :) Tsempit lakkoon <3

      Delete
  2. Uijui, onpa hyvän näköistä! Aurinkoista uutta viikkoa! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, ja oli todella herkullista! Suosittelen kokeilemaan. :)
      Aurinkoista alkavaa viikkoa sekä ennen kaikkea kesäkuuta myös sinulle Katja. :)

      Delete

Kiitos kommentistasi. ♥