Wednesday, August 12, 2015

Blogin uusi ulkoasu

Mielessäni on kytenyt jo todella pitkään ajatus blogin uudesta ulkoasusta, mutta omat taitoni eivät ikimaailmassa olisi riittänyt näin suurin muutostöihin, ja tästä valtavasta muutoksesta saankin nyt olla kiitollinen Idalle. Idan kädenjälki on monet kerrat ihastuttanut mm. Jonnan että Eveliinan blogeissa. Niinpä jännittynein fiiliksen otin kuukausi takaperin häneen yhteyttä, ja kyselin olisi hänellä aikaa sekä kiinnostusta toteuttaa uusi ulkoasu myös minun blogilleni. Vaihdeltiin Idan kanssa viestejä, ja tuntui että hän ymmärsi hetimiten minua. Vaikkakin minun s.postit olivat hyvin sekavia, sekä pahimmillaan yhtä kysymysmerkkiä.

Vitsit kuinka iloinen olenkaan nyt tästä uudesta ilmeestä. Raikas, mustavalkoisen yhdistelmä on minusta oikein toimiva kombo. Ei mitään ylimääräistä, vaan selkeä ulkoasu on just eikä melkein mieleeni. Samalla myös tuntuu että blogikin otti suuren harppauksen eteenpäin. Mitä mieltä te olette uudesta ilmeestä?

13082015

Idalle vielä tätäkin kautta isot kiitokset kaikesta, olet aarre! <3

20 comments:

  1. Siis rakastan tätä ulkoasua. Juuri sitä mitä itsekin omalle blogilleni haluan ehdottomasti. Siis tapasitteko te tuon Iidan kanssa vai tekikö hän etänä sinulle noi muutostoiveet? Itse en enää jaksa edes yrittää tehdä muutoksia kun siitä ei tuu pas...aan. paljonko maksoit blogin uudesta ilmeestä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Nanni, ihanaa kuulla että pidät uudesta ilmeestä. Teidänkin mielipiteellä kun on niin iso merkitys minulle. <3 Idan kanssa olemme vain ja ainoastaan olleet yhteyksissä sähköpostitse, siksipä itsellenikin oli suuri yllätys kuinka hän kuitenkin hetimiten löysi punaisen lankan kaiken minun epämääräisten viestien ohessa. :)) Suosittelen ottamaan häneen henk. kohtaisesti yhteyttä jos muutoksia kaipaat blogillesi. :))

      Delete
    2. Kiitos ihanuus ♡ miepä olen häneen yhteydessä.

      Delete
  2. Tosi kaunis ulkoasu!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Anonyymi, ihana vastaanotto teiltä kaikilta. Kiitos. <3

      Delete
  3. Uusi ulkoasu on todella kaunis! Sun blogiasi on aina todella kiva lukea <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Laura Annika <3 Kiitos, kiitos että jaat kullan arvoista aikaasi täällä. Te olette upeita. <3

      Delete
  4. Todella tyylikäs ulkoasu ja aivan sinun näköisesi! Jei! ❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jenna <3 Suurin kiitos kuitenkin kuulunee Idalle tästä kaikesta! :)))

      Delete
  5. Tosi kiva ulkoasu blogilla, tykkään! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Murunen <3 Kova ikävä! Toivottavasti näkisimme pian <3

      Delete
  6. Klassinen, kaunis, ihan itsesi näköinen blogipohja. <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Camilla <3 En kyllä ikimaailmassa olisi itse osannut toteuttaa tätä, joten kiitos kuulunee Idalle. :))

      Delete
  7. Teetkö sitä blogikirppistä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti näit eilisen postauksen! Kivaa loppuviikkoa Anonyymi. :))

      Delete
    2. Toivottavasti näit eilisen postauksen! Kivaa loppuviikkoa Anonyymi. :))

      Delete

Kiitos kommentistasi. ♥