Tuesday, August 4, 2015

Kukkahousut

Täällä blogin puolella näitä housuja ei olla vissiin vielä nähtykään? Ostin nämä loppukeväästä / alkukesästä Cubukselta. Suurin syy ostolle taisi olla hinta. En meinannut uskoa silmiäni kun alkuperäisen hintalapun päälle oli liimattu aletarra jossa oli 5euroa. Normaalisti minä olisin kiertänyt nämä kukkahousut kaukaa, mutta jostain syystä tummansinisen / valkoisen yhdistelmä viehätti. Niinpä ihan kokeilu merkeissä kiikutin nämä sovituskoppiin, ja pakko kyllä myöntää että sovittaessani yllätyin vain ja ainoastaan positiivisesti. Kukkaprintti ei todellakaan ollut omaan silmääni liian hallitseva.

Viimeisin asukokonaisuus näiden housujen kanssa on viime viikolta. Puhuttelevan printin kaveriksi paritin tummansinisen puseron sekä Lv:n shaalini.  Kultaisen shaalin jatkeeksi suosin myös muissa asusteissa kultaa.



pusero VeroModa
housut Cubus
huivi LouisVuitton
laukku Yves Saint Laurent
ballerinat Tory Burch
kello Mchael Kors


Mitä pidätte asustani? Tulevaa alkusyksyä ajattelen tein myös yhden inspiraatio kollaasin muistuttamaan itseäni, etteivät nämä trendipökät välttämättä ole ainoastaan kesäpukeutumiseen tarkoitettu. Viimeisin ihastukseni taitaakin olla nahkatakki paritettuna kukkahousuihin. Nahkatakki kun rikkoisi kivasti tyttömäistä kukkalookin ilmettä.

6 comments:

  1. Tuo kukkakuosi näyttää hyvältä <3 Ja kiva asukokonaisuus nahkatakin kanssa :) Aikamoinen löytö :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Housut olivat kyllä aikamoinen löytö minunkin mielestä, ja onneksi uskalsin hypätä pois omalta mukuusalueetani ja uskalsin sovittaa näitä. :)

      Ihanaa keskiviikkoa happystarhome <3

      Delete
  2. Aivan täydellinen asukokonaisuus mutte enpä ole tainnut koskaan mitään huonoa kokonaisuutta sinun päälläsi nähdäkään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Nanni kauniista sanoistasi, kiitos. <3 :´)

      Delete
  3. Housut oli kyllä löytö, täytynee omatkin kaivaa kaapista esille! Ja oi mä rakastuin just tohon kollaasiin, se on tosi kiva! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) Kollaasin asukokonaisuuden näen niin ylläsi!

      Delete

Kiitos kommentistasi. ♥