Monday, May 2, 2016

Murenan 5-vuotis syntymäpäivillä

Viime viikon keskiviikkona olimme ystäväni kanssa juhlistamassa Murenan 5-vuotis syntymäpäiviä. Heti alkuun kiitos Murenan omistajalle Miinalle sekä hänen yhteistyökumppaneille kivasta illasta. Miina on hienosti vuosi toisensa jälkeen järjestänyt salolaisille bloggaajille kahdesti vuodessa blogi-illan, ja näihin iltoihin on aina yhtä ihana saada kutsun.

Illan aikana pääsimme maistamaan yhteistyökumppanin Cafe Opaliinan ja Murenan maittavasta iltapalasta. Nautintojen ohessa saimme kuulla lisää raaka-aineista, suussa sulavista ruokavinkeistä sekä elintarvikkeiden lisäksi saimme ihastella kevään uutuuksista.

IMG_0857IMG_0860 IMG_0869 IMG_0871 IMG_0867 IMG_0873

Allekirjoittanut suosii Murenan valikoimaa tasaisin väliajoin, erityisesti tyttöjen iltoihin olen useasti käynyt ostamassa naposteltavaa, sekä myös lahjoja että arjen muistamisia perheelle / ystäville on useastikin hankkinut Murenasta.

Ja nyt teillä lukijoillakin on siihen mahdollisuus kera alennuskoodin! Murenan kanssa haluamme tarjota teille ihanille lukijoille nyt -10% alennuskoodin kertaostoksesta verkkokaupan puolella. Tästä pääsette verkkokaupan puolelle, ja alennuksen saatte koodilla: ELISABETE10.

Kivoja ostoja hetkiä, sekä ennen kaikkea uutta alkavaa viikkoa! :)

1 comment:

  1. Niin ihanan näköinen putiikki että tuohon on ihan pakko tutustua hieman paremmin :)

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi. ♥