Thursday, August 25, 2016

New Yorkerissa ensimmäistä kertaa

Olimme viime lauantaina Helsingissä hoitamassa hiukan asioita, ja siinä samalla tuli käytyä myös Sellossa. Sellossa vieraillessani tykkään aina piipahtaa lempi liikkeissäni, ja siinä se sitten onkin. Mutta tällä kertaa New Yorkerin esillepanossa jokin veti puoleensa, ja päätin käydä kurkistamassa minkälainen brändi tämä oikein on ja miltä heidän syksy näyttää.

Tavaraa oli todella paljon ja hintalappuja aivan joka puolella. Vaatteita katsoessamme taisi miehenikin ihmetellä alhaisia hintoja. Jostain syystä yläosat veivät erityisesti minun että tyttäreni huomion. Svetareita oli todella paljon, joissa ihanat tekstit ihastutti. Sovituskopissa taisin kokeilla pinollisen eri vaihtoehtoa, ja samalla myös hiukan muutakin...

IMG_1644

Sovituskopissa taisin kokeilla neljää eri svetaria. Mieluusti olisin kotiuttanut kaikki, mutta miehen ollessa mukana, päätin olla kuitenkin luomatta sen suurempia tarpeita tälle reissulle. ;)

IMG_1652

Meillä kun tuo etelän matka on vielä edessä, en millään voinut jättää näitä 4 euron merihenkisiä shortseja kauppaan, saati sitten parin euron bikineitä. Laadusta en yhtään tiedä, mutta innolla jään odottamaan Espanjan rantoja nämä ylläni.

IMG_1657

Bikinit, shortsit sekä harmaa collari kustansi yhteensä 18 euroa. Tämä shoppailusaldo ei siis juurikaan rokottanut kukkaroa! Onko New Yorker teille entuudestaan tuttu? :)

2 comments:

  1. Ihania ostoksia ja hauska sattuma että tuollaisen samanlaisen collegen ostin juuri Prahasta newyorker nimisestä kaupasta tyttärellemme ;)

    ReplyDelete
  2. Hihihiii....Arvaa oliko naurulla pitämistä kun tajusin kirjoittaneeni väärin. :D New Yorkerista minäkin ostin tämän... ;)

    Ihanaa alkavaa viikonloppua. <3

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi. ♥