Monday, August 8, 2016

Uusi viikko!

Täällä ollaan tyttären kanssa nautittu rauhallisesti maanantai aamusta! Terveellinen aamupala, virkistävä mehu sekä muutama kupillinen kahvia takaavat kivan alun uudelle viikolle. Rakastan maanantaipäiviä, sillä maanantai on hyvä tapa aloittaa puhtaalta pöydältä ja omalla positiivisella asenteella pystyy vaikuttamaan uuden viikon kulkuun. Koko viikko uusineen juttuineen on vasta edessä!

IMG_1379
IMG_1383

Tänään olisi tarkoitus lähteä hoitamaan asioita keskustaan. Meillä päin alkaa torstaina jälleen koulut, joten muutamia juttuja olisi vielä hankittavana koulun alkuun. Mm. kyniä, kumeja, tusseja, vihkoja sekä penaali olisi listalla. Voi olla että kaupoilla voi vierähtää tovi jos toinen tänään, sillä tuleva kolmasluokkalainen osaa olla aika vaativa... ;)

IMG_1381

Energistä viikkoa! <3

4 comments:

  1. Hei!
    Olen kirjoittamassa opinnäytetyötä liittyen blogeihin ja niiden käytettävyyteen. Tavoitteena on parantaa erästä ilmaista blogipalvelua ja siihen tarkoitukseen tarvitsisin blogia kirjoittavien henkilöiden apua. Toivoisin, että mahdollisimman moni blogin kirjoittaja kävisi täyttämässä alla olevan linkin kyselyn.
    Kysely on helppo ja nopea täyttää ja siihen vastanneiden kesken arvotaan kaksi Finnkinon leffalippua!
    https://goo.gl/forms/Kt7KtvQtGY60anes1

    Kiitos avusta!
    – Tiia Valtonen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Tiia! Ehdottomasti käyn täyttämässä kyselyn. :)
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

      Delete
  2. Ihanaa elokuista viikkoa teille! <3 Tsemppiä koulunaloitukseen niin koululaiselle kuin äidillekin, tämä hetki vuodesta on jotenkin ihana. Muistan aina miten koulunaloitusta odotti ja jännitti, uuden vuoden ohella ajankohta kun jotain uutta alkaa puhtaalta pöydältä!
    Toivottavasti näemme perjantaina <3

    ReplyDelete
  3. Meillä koulun alkua ollaan jo odoteltu, vaikka samanaikaisesti kesäloma on tuntunut erityiseltä. <3
    Tänään nautitaan kuitenkin vielä viimeisestä lomapäivästä, joten olkoon tämä päivä ilolla ja onnella täytetty!

    Perjantaiseen. <3

    ReplyDelete

Kiitos kommentistasi. ♥